Viisi suomalaista runoilijatähteä ja nuorta intellektuellia - Henriikka Tavi (Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinto 2007), Miia Toivio, Marianna Kurtto (Kalevi Jäntin rahaston palkinto 2006), Jarkko Tontti (Kalevi Jäntin rahaston palkinto 2006) ja Sinikka Vuola (Kalevi Jäntin rahaston palkinto 2007) - teki joulukuussa intensiivisen kaksipäiväisen sukelluksen Pietarin kirjallisuuselämään ja ilmapiiriin. Visiittiin sisältyi mm. kolme erityyppistä runo- ja keskustelutapaamista pietarilaisen kirjallisuusväen, toimittajien ja opiskelijoiden kanssa. Marianna Kurton kokoelman innoittamana tapahtumakokonaisuus sai nimen Eksyneiden valtakunta.
Pietarilaiset arvostavat runoutta ja keskustelevat kirjallisuudesta mielellään. Pääkonsulaatin runotapaamiseen tuli reilut seitsemänkymmentä vierasta: toimittajia, kirjailijoita, yliopiston Venäjän kirjallisuuden opettajia ja opiskelijoita, kirjastojen ja kansalaisjärjestöjen edustajia, teatteriakatemian näyttelijäopiskelijoita sekä suomen kielen opiskelijoita. Vieraille jaettiin Sergei Zavjalovin tekemät runojen venäjännökset, Suomen Penin puheenjohtaja Jukka Mallinen haastatteli runoilijoita, runoilijat lausuivat runojaan, yleisö esitti kysymyksiä, vastauksista keskusteltiin kiihkeästi ja hieman sekavasti, juotiin lasit viiniä, tutustuttiin paremmin.
Seuraava päivä alkoi tapaamisella Valtionyliopiston suomen kielen laitoksella. Opiskelijavirta vei runoilijat 1700-luvulta peräisin olevaan kaiken nähneeseen filologisen tiedekunnan rakennukseen ja käytävien labyrintteja pitkin suomalais-ugrilaisten kielten luokkahuoneeseen, jossa tuolit loppuivat kesken, kun tilaan ahtautuvat kaikki talossa olevat suomen kielen opiskelijat. Ohjelmassa oli runonlausuntaa ja keskustelua: Mikä on vaikuttanut eniten runoilijaidentiteettiinne? Jos ymmärtää näitä kielikuvia, ymmärtääkö silloin suomalaista? (Tontti: "Kyllä"). Miten Dostojevski on vaikuttanut suomalaiseen kirjallisuuteen? Keitä venäläisiä nykykirjailijoita tunnette? Miten runot syntyvät? (Tontti: "runous on 10 % inspiraatiota ja 90 % perspiraatiota"). Onko runoillanne jokin tendenssi, ovatko ne ohjelmallisia? ("Eivät". Toivio: paitsi feminismi... ) Eniten keskustelua herätti runon rytmi ja proosarunomuoto. Ja se, kenelle ja miksi runoja kirjoitetaan. Sinikka Vuola tiivisti että "runo on toimintaa maailmassa". Juristi Jarkko Tontin vastaus oli, että "se on todistajalausunnon antamista maailmasta. Kirjailija antaa siitä mahdollisimman rehellisen kuvan, mutta minun näkökulmastani."
Retki huipentui iltaan kauniisti entisöidyssä Staraja Venan salissa Gorohovaja-kadulla (aivan, samaisella kadulla, joka esiintyy usein Dostojevskin Idiootissa). Staraja Venaan oli kokoontunut joukko Pietarin eturivin runoilijoita, jotka suomalaisvieraiden ohella lausuivat illan mittaan runojaan. Paikalla olivat mm. Aleksandr Gornoi, Arsen Mirzajev, Valeri Zemskih ja Bella Gusarova, jonka toisen kokoelman julkistamistilaisuuden oli määrä olla seuraavana päivänä.
Paikalla on maineikas historia Pietarin kulttuurielämässä. Se oli vuoteen 1917 asti Vena-niminen kirjallisuus- ja taiteilijaravintola, jossa kävivät mm. Blok, Kuzmin, Bely, Madelshtam, Majakovski, Kuprin, Shaljapin ja Meyerhold. Staraja Vena -pienhotellin omistajat ystävineen elvyttivät perinteen vuonna 2005: Malaja morskaja -kadun ja Gortohovajan kulmassa järjestetään jälleen kirjaesittelyjä, runotapaamisia, kirjailija- ja teatteri-iltoja. Sillä on myös oma, jatkuvasti laajeneva kirjastonsa.
Eri yhteyksissä muistutettiin, että runoja ei voi kääntää, ja heti perään todettiin, että niitä on käännettävä. Runous ei voi elää eristyksessä. Suomalaissa alan lehdissä julkaistaan aina myös käännöksiä. Sama koskee venäläisiä kirjailijoita: vaikutteita haetaan mahdollisimman laajalti ja kansainvälisiä kohtaamisia odotetaan. Paitsi kirjoittamisessa myös lausumisessa näkyy muutos. Vaikka pietarilaisrunoilijat eivät enää Blokin tapaan "laula" runojaan, on heidän lausuntansa hyvin kokonaisvaltaista ja fyysistä. Suomalainen lukee vähäeleisesti.
Suomen kirjallisuus on aikojen saatossa ammentanut paljon Venäjältä, erityisesti Pietarista. Liikennettä on ollut myös toiseen suuntaan. Ennen vallankumousta Pietarissa ja Karjalankannaksella eläneet suomalaiskirjailijat ja runoilijat olivat tiiviissä kanssakäymisessä pietarilaisten kanssa. Vuorovaikutus on jälleen piristymässä, vaikka uutta kirjallisuutta käännetään puolin ja toisin vähän. Suomen kirjallisuuden venäjännöksissä keskitytään proosaan ja lastenkirjallisuuteen. Runo on kuitenkin Miia Toivion sanoin "kielen käytön korkein muoto", ja runoilijat näkyviä aikansa ilmaisijoita. Samalla kun yhteydenpito antaa niin suomalaisille kuin venäläisille runoilijoille ja yleensä älymystön edustajille uusia eväitä, syventää se myös pietarilaisten käsitystä siitä, millainen on nyky-Suomi ja sen henkinen ilmapiiri.
Tämänkertainen runoretki Pietariin oli lajissaan kolmas pääkonsulaatin järjestämä joulunalusvisiitti. Retkien tuloksena on kertynyt edustava valikoima suomalaisen nykyrunouden venäjännöksiä, jotka ovat monisteina tallessa monen pietarilaisen kirjallisuudenystävän arkistoissa.
Retkien järjestämisessä pääkonsulaattia ovat tukeneet eri kokoonpanoissa Suomen Pen, runoyhdistys Nihil Interit ja Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskus Fili. Pietarilaisia yhteistyöorganisaatiota ovat olleet Anna Ahmatova -museo ja Lihatshev-säätiö.
Päivitetty 26.12.2007
